Meillä kasvatustyö on pienimuotoista.


Tavoitteenani on kasvattaa terveitä ja rotumääristelmän mukaisia kultaisianoutajia joilla on tasapainoinen hyvä luonne, noutajalle ominainen nouto ja metsästys into tallella, joiden kanssa voi harrastaa monipuolisesti eri lajeja ja ennen kaikkea elää jokapäiväistä yhteiseloa perheenjäsenenä.

Sekä erittäin riistaviettikkäitä, terveitä ja hyvän luonteen omaavia, rotumääritelmän mukaisia itäsiperianlaikoja.

Meillä kaikki pennut kasvavat kotioloissa muiden koiriemme, kissojen ja perheemme keskellä tottuen jokapäiväiseen kodin elämään.

pentuja käsitellään paljon ja sisäsiiteyden ensi aakkosiakin pennuille opetetaan.

 Pennut ei vietä aikaa yksin pentuaikana vaan aina on joku ihminen läsnä.

Pentuja ei vieroteta/ eroteta emostaan vaan mennään äitikoiran ehdoilla näin ollen pennut saavat loppuun asti oppeja, läheisyyttä ja turvallisuuden tunnetta emoltaan.

Pennut luovutetaan sopiviin koteihin eläinlääkärin tarkistamina, sirutettuina, rekisteröitynä, useaan kertaan madotettuina, kattavien hoito ja ruokinta ohjeiden sekä pentupaketin kanssa 7-viikon iästä alkaen.

Kasvattajana haluan olla uusiin omistajiin yhteydessä myös luovutuksen jälkeen ja kuulla mitä kasvattieni elämään kuuluu sekä pyrkiä auttamaan ja neuvomaan ongelmatilanteissa asiata tai kellon ajasta riippumatta, olla se ihminen jolta kysytään aina ensimmäiseksi neuvoa olipa asia sitten iso tai pieni sekä jakaa niin ilot kuin surutkin.

 

JOS OLET KIINNOSTUNUT MISTYWOOD'S PENNUISTA OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ!